Sophia Jansson: Kolme saarta - Isä, äiti ja minä
Vuosi 2025 oli raskas ja päädyin lukemaan uudelleen vanhoja nuoruussuosikkejani. Kun elämä on (huonolla tavalla) yllätyksellistä, saattaa päätyä yllätyksettömän kirjallisuuden pariin. Ihan vain sillä, että jokin elämän osa-alue olisi hallinnassa. Minun kohdallani se tarkoitti mm. H.P. Lovecraftia, Jeff Vandermeeria ja M. John Harrisonia. Vuoden lopussa sitten sain käsiini tämän aikaa sitten kirjastosta varaamani Sophia Janssonin omaelämänkerrallisen kirjan ja joulun pyhinä oli jopa lusikoita se lukea. Syy tarttua tähän oli tietenkin ankara Tove- ja muumifanittaminen. Olen lukenut useampia Tove-elämänkertoja ja ne antoivat tälle hyvän kehyksen. Tämä hahmoittui niiden rinnalla ikäänkuin kaanonin ulkopuolelta tulevana uutena näkökulmana, hetkittäin soraäänenäkin. Mikään ei kyllä mielestäni estä tätä lukemasta ilman taustatietoja Toven, Lassen ja muiden Janssonin taiteilijasuvun jäsenten elämistä ja urista, ne esitetään tiiviissä muodossa kirjan sivuilla. Suurin mielenkiinto kuitenkin...