M. John Harrison: Eilisen mystinen sydän

 

Harrisonin ”Eilisen mystinen sydän” luo paralleelin keski-iän ja keskiajan välille.

”Sydän” kuuluu suosikkikirjoihini, joita olen vuosien varrella lukenut uudelleen ja uudelleen. Tämän alkuteos on yhdeksänkymmentäluvulta, käännös puolestaan vuodelta 2005. Hyllyluokitukseltaan tämä on taas fantasiaa, mutta kaukana haltioista ja lohikäärmeistä, näyttämön ollessa harmaansohjoinen nykypäivän Englanti. 

Minun on vaikea muistaa mihin alunperin ihastuin ”Eilisen mystisessä sydämessä”. Kieli on rikasta ja kerronnan yksityiskohdat hämmentävän surrealistisia, vinksahtaneita. Varmasti minua on ihastuttanut karkeiden, banaalien taikarituaalien kuvaukset, joihin tarinan henkilöt turvautuvat saavuttaakseen jotain epämääräisesti lausuttua, ehkä ymmärrystä tai vapahdusta. Yhtälailla minua on vetänyt puoleensa tarinan koukeroinen surumielisyys. Viimeisimmällä lukukerralla löysin tästä kuitenkin punaisen langan, joka puhuttelee minua juuri nyt.

Tarina punoutuu neljän hahmon ympärille. On Yaxley, ryysyinen kaaosmaagikko, aviopari Lucas ja Pam ja nimetön kertoja. Opiskelijoina he suorittavat epämääräisen rituaalin, jonka seurauksista he kärsivät koko elämänsä. Lisäksi on Michael Ashman, Lucasin keksimä kuvitteellinen keskiajan tutkija ja hänen fiktiivinen käsikirjoituksensa ”Kauniit uimarit”. Tarinan nykyhetki liikkuu kaksikymmentä vuotta alkuperäisen rituaalin jälkeen sijoittuvassa ajassa, jolloin henkilöt ovat neljä-, viisikymmentävuotiaita. 

”Pam oli aivan oikein ymmärtänyt, että ”keskiaika” tarkoitti ”keski-ikää” ja tunnistanut Ashmanin epätoivossa oman kärsimyksensä. Mutta siinä missä Pam näki melankoliaa, pelkoa ja hämmennystä (katkenneiden suhteiden, yön ja sokkeloisen metsän äärellä), Lucas näki vain mielikuvituksen puutetta.”

”Sydämen” keskiaika on Graalin tarinoiden keskiaikaa. Siitä ammentavat sellaiset romanttiset historiantutkijat kuin Johan Huizinga ”Keskiajan syksyssään” tai fiktion puolella sarjakuvapiirtäjä Hugo Pratt albumissaan ”Corto Maltese Sveitsissä” tai jopa Dan Brown ”Da Vinci-koodissaan”. Tämän keskiajan keskiössä on allegoria. Maailma kiertyy etsinnän ja halun kohteen ympärille, mutta itse kohde on alati muuttuva, vain symbolina ilmaistava. Se voidaan kuvata esimerkiksi maljana, sydämenä tai ruusuna, Graalina, vaginana tai Mariana. Olennaista on, että symbolit viittaavat aina toisiinsa, ne kiertyvät merkitysketjuna fraktaaliksi, jolla ei koskaan ole lopullista, eksaktia muotoa. Lopulta motiivit ovat vain unta ja sumua.

Harrisonin kerronnassa minuun resonoi nyt elävä, älykäs kuva keski-iästä. Taustalla on vahva tunne siitä, että ihmisen pitää elää nuoruudenvalintojensa (ovatko ne edes valintoja vai tapahtumia, joihin nuorena heittyy?) kanssa pitkät nuoruutta seuraavat vuosikymmenet. Menetykset ovat brutaaleja ja mielettömiä, selvänäköisyyden hetket kirpaisevan kauniita, mutta ohikiitäviä. Harrison kertojana on vuorotellen herkän lyyrinen ja tympeän (hetero)pornografinen. Keskiaikainen Graalin etsintä on kuva siitä, miten elämä toteutuu juuri saavuttamattoman etsinnässä. Se jää lopulta aina vaille vastausta tai etsintä itsessään on ainoa vastaus – muu on harhaa, mielettömyyttä ja fanatismia. Harrisonin hahmot pyrkivät eri tavoin elämään tämän totuuden kanssa, sietämään tai hyväksymään sen.