Verkkosilmä paperiin

  Kaisa & Christoffer Leka: Kaisa & Christoffer Leka's expedition no 3 : cycling around Iceland Vihaan englantia. Se on brutaali, iloton kieli. Käänteisverrannollisesti rakastan Kaisa & Christoffer Lekan sarjakuvia niin paljon, että säännöllisin väliajoin luen niistä jonkin, vaikka ne on kirjoitettu tuolla kielistä huonoimmalla. Olin tuossa kolme päivää kuumeessa ja sekin toimi pysäytteenä, jonka avulla tartuin taas Lekojen albumiin (osa vihastani on siis tietenkin huonouden tuomaa: luen englantia tavattoman hitaasti ja vaivalloisesti). Kaisa & Christoffer Leka's expedition no 3 : cycling around Iceland kertoo nimensä mukaisesti pyörämatkasta Islannin ympäri. Kirjassa on kaksi aikatasoa, toisella niistä Christoffer pitää luentoa matkasta ja toisella seurataan itse matkaa. Pyöräily yhdistyy (jooga)filosofian periaatteisiin. Ulkoinen matka on mahdollisuus sisäiseen matkaan ja ulkoinen tekeminen on tie sisäisiin prosesseihin. Tiedätte varmasti tämän skenen, jonka k...

  Heikki Rönkkö: Yhä hämärää   Yhä hämärää-sarjakuvan takakannen lupaus on suuri. Se nimetään ”posthumanistisen lähiöarjen dokumentiksi” ja ”tutkielmaksi siitä prosessien rihmastosta, jota olemassaoloksi kutsutaan”. Juuri Hervannan upeaan lähiöön muuttaneena, rihmastoista erittäin kiinnostuneena koen tämän olevan juuri minua varten! Mutta kykeneekö Yhä hämärää lunastamaan korskean lupauksensa?   Yhä hämärää ON kuvasarja toisiaan seuraavista ja samanaikaisista prosesseista. Jossain dinosaurukset tuhoutuvat meteorin aiheuttamassa tulimyrskyssä, toisaalla louhitaan kiveä ja jossain jo asutaan valmiissa kerrostaloasunnossa. Legopalikoita ja muovileluja pyörii lattioilla, piirrettyjen tunnusmusiikit soivat taustalla. Rinnakkain tämän kanssa esitetään toislajisten puuhia: bakteereja, jäniksiä ja talitiaisia omilla asioillaan. Posthumanismi kyseenalaistaa kielen ylivallan todellisuuden luojana: nyt huomio kiinnitetään materiaaleihin, materiaaliseen todellisuuteen, jota a...

  Synti on määritelmällisesti jotain, mikä erottaa ihmisen itsestään, muista ihmisistä ja Jumalasta. Se ei ole sääntörikkomus tai rangaistusta vaativa teko tai ajatus. Se on jotain mikä on vahingollista meille tässä ja nyt. Haluan tunnustaa tässä ja nyt, että minun suurin syntini on toivottomuus. Ajattelen, onneksi useimmiten vain pääni sisällä enkä ääneen, että olemme sellaisella nopean planetaarisen tuhon tiellä, jota ei voi enää kääntää. Tiedän, että tämä toivottomuus on vahingollista, se vain passivoi ja lamauttaa. Kerta kerran jälkeen päätän luopua toivottomuudesta, mutta tämä synti on minua vahvempi. Tämän kamppailun takia olen niin kiinnostunut solarpunkista ja hopepunkista, valoisia tulevaisuuksia maalaavasta scifi-kirjallisuuden kentästä. Haluan nähdä toivon polkuja maailmassa ja toivoisin kykeneväni osoittamaan niitä myös muille.   Utopiakirjallisuus on solar/hopepunkkia vanhempi ilmiö. Jos tämän kirjallisuudenlajin historia ja vivahteet kiinnostavat, suosittelen...

  Noniin, taas on luettu hehkuttamisen arvoista! Kun puhutaan villisti pyörivistä kuvakulmista ja rakkaudesta rajuihin anatomisiin perspektiivilyhennyksiin tulee kysymättä mieleen kaksi suomalaista piirtäjää: Toinen on Limingan sarjakuvalinjan opettaja Mikko Jylhä (esim. albumissaan Pien väkeä, 2017) ja toinen Petteri Kantola. Anatomia-ilottelu on Ajan kanssa -albumissakin keskeinen visuaalinen keino. Muita ovat ilmavan rohkea sommittelu, tyhjällä tilalla herkuttelu sekä unenomainen, kelluva liikevaikutelma. Läpi albumin valtavat honkkelit hirvet ja massiiviset virtahevot loikkivat, kierivät ja tasapainoilevat nuoralla sivulta toiselle kevyesti kelluen ja välillä vauhtia kiihdyttäen. Kantolan piirtovälineiden hallinta on suvereenia ja nautinnollista. Sivu- ja aukeamasommittelu on henkeäsalpaavaa. Ainoan pienen moitteen lausun kirjoitusfontin ännästä, joka yhdistyy lukemista vaikeuttaen viereisiin kirjaimiin.   Ajan kanssa -albumin tarina rakentuu minäkertojan paosta setäns...

  Ensimmäinen hehkutus; Kalle Hamm: Rikas, rakas, köyhä, haram   Tämä albumi sisältää kolme queer-tarinaa islamin vaikutuspiiristä: Turkista, Iranista ja nimeämättömästä länsimaasta. Hammin piirroksissa keskiössä on kuiva, melkein raapiva tussiviiva. Siellä täällä jälkeä pehmennetään laveeraamalla, käyttämällä sivellintä tussin levittämiseen sekä digipuolelle tehdyllä käsittelyllä. Ruutu rajautuu aina jämptiin, tasaisella viivalla tehtyyn laatikkoon. Tällä tekniikalla kokonaisuudesta tulee samaan aikaan lennokas ja hallittu, elävä, mutta helppolukuinen. Albumin lopussa on aukeaman verran selittävää, avaavaa tekstiä otsakkeella ”Hiukan taustoja”. Siitä käy ilmi myös se, että kerrotut tarinat ovat tosia. Näiden tarinoiden kertominen omalla nimellään ja kasvoillaan olisi niissä esiintyville henkilöille vaarallista ja mahdotonta. Siksi on hienoa, että Hammin kaltainen taitava ja kunnioittava taiteilija on ottanut asiakseen niiden kertomisen. Tapahtumien miljöö on kuvattu piete...