Mitja Mikael Malin: Kivet kannot tähdet kuuta

 

Queeria folkloristiikkaa sarjakuvamuodossa? Kyllä kiitos! Jotenkin minulta huomaamatta Mitja Malin on julkaissut queerista kulmasta kuvattujen kansantarujen sarjakuvaversiointinsa ”Kivet kannot tähdet kuuta” vuonna 2021. Kiitos (taas!) asiansa osaavalle kirjaston henkilökunnalle, joka oli tämän nostanut esille hyllyn päätyyn!

Malinin sarjakuvaa luonnehtii voimakkaasti selkeys. Dialogi on sopivan yksinkertaista, mutta samalla luontevaa. Lyhyet virkkeet asettuvat väljästi puhekupliin ja selkeys ulottuu kirjoitusfonttiin saakka. Sanattomasti etenevät kohtaukset eivät nekään hetkeksikään hämmennä, vaan etenevät varman, helppolukuisen sarjakuvakerronnan logiikkaa noudatellen. Kadehdittavan helpon oloista, mutta uskon, että tällainen iskevyys saavutetaan vain loputtoman hionnan kautta! Albumi koostuu kuudesta erillisestä tarinasta, joiden kunkin lopussa on aihetta ja termejä (esimerkiksi ”harakointi”, ”metsänpeitto” tai ”kalmanväki”) avaava infosivu. Infosivutkin on hiottu hämmästyttävän jouheviksi: Suomalaiseen muinaisuskoon vihkiytymätön varmasti pysyy jutun juonessa kiinni, mutta syvempi perehtyminen jätetään suosiolla varsinaisten tietokirjojen tehtäväksi.

Selkeää on myös Malinin viiva. Hahmot ja asennot on hiottu pelkistettyyn virheettömyyteen. Kasvoissa on kevyt mangavaikutteisuus, mutta kerronnan keinot ja rytmi ovat euro-amerikaanisia. Neliön muotoisen kirjan ulkoasu on kansia myöten harkitun ja tyylikkään oloinen. Kerronta toimii mustavalkosarjakuvan keinoin, mutta mustan tilalla on hyvin tumma sininen. Kannen kääntöpuolilla on mustikanlehti-ornamenttia. Tyylikästä, tyylikästä.

Kivet kannot tähdet kuuta täyttää myös hyvin sen nykyisen perussääntöni, etten nauti queertaidetta, jossa queerius on keskiössä ongelmalähtöisesti (sen tyyppisellä queertaiteella on siis minusta oma paikkansa maailmassa, mutta minä olen sitä tarpeekseni nauttinut ja olen päätynyt suojelemaan itseäni sellaisilla queertarinoilla, jossa queeriutta juhlistetaan tai se on ongelmattomana taustaoletuksena). Malinin queerhahmot ovat mutkattoman queereja ja heihin suhtaudutaan yhtä lailla mutkattomasti. Kansantarujen maailma onkin herkullinen maasto käsitellä queeriutta, folkloristiikassa kun kaikenlaiset raja-aidat hahmottuvat hyvin liukuvina ja toisiinsa sulautuvina. Eläin ja ihminen. Kuolleet ja elävät. Kristityt ja pakanat. Miehet, naiset ja muut. Kansantaruissa keskitytään usein paikkoihin ja aikoihin, joissa rajat käyvät ohuiksi ja häilyviksi. 

Oikein nautittavaa sarjakuvataidetta siis tarjolla, mutta nyt minun pitää kiirehtiä kuuntelemaan Pekko Käpin jouhikkolevyjä, nähdään myöhemmin!