Verkkosilmä paperiin

  Maaliskuun viimeisinä päivinä tapaan Petri Hiltusen Tampere kuplii-sarjakuvafestivaaleilla. Olen lupautunut haastattelemaan häntä hänen uuden albuminsa tiimoilta. Edellinen haastattelu on peruttu, istumme puoli tuntia ennen ohjelman alkua Sonaatti 1-salissa ja juttelemme niitä näitä. Hiltunen signeeraa muutaman albumin odotellessamme. Aloittaessamme haastattelun sali on täyttynyt. Päivän haastatteluistani tämä on ylivoimainen yleisömenestys, suosiota ennakoiden haastattelu on sijoitettukin prime time-aikaan ja sille on varattu vartin verran ekstraa. Osuvasti Varjo menneisyydestä -albumi kertookin ajasta. Aika-teema on läsnä monella tasolla. Ensinnäkin albumi juhlistaa Hiltusen praedor-sarjakuvien 40-vuotista taivalta. Se on päähenkilö Ferronin viimeinen seikkailu. Sarjakuvan ajassa tätä seuraa enää Ferronin kuolemasta kertova Exitus, kuuden sivun pätkä, joka on viimeksi julkaistu 2023 ilmestyneessä suuressa Praedor-omnibussissa, kaikki siihenastiset praedor-tarinat koonneessa j...

  Kun elin herkkiä nuoruusvuosiani ilmestyi muutamia lehtiä, jotka tihkuivat asiallisen sisällön lisäksi jotakin, jonka koin rokkiuskottavuutena tai oikeastaan nämä julkaisut määrittelivät muovautuvalle nuoruusmielelleni tämän epämääräisen auran laadun. Toni Jermanin toimittama Tähtivaeltaja oli yksi tällainen lehti, (cyber/gootti)punk-estetiikalla kuorrutettu scifilehti. Toinen oli ilmaisjakeluna kirjaston aulasta löytynyt Like-uutiset (ilmestyi 1994-2003), jolle Tommi ”Tex” Hänninen oli antanut ikimuistoisen visuaalisen ilmeen. Hännisen estetiikka nojasi vahvasti amerikkalaiseen populaarikulttuuriin. Siinä keskeistä oli rujoksi väännetyt Disney-hahmot, brutaali rock’n roll, roskaruoka, amerikkalaiset moottoriajoneuvot, aseet, viskipullot jne. Innostuinkin kovin kun huomasin Hännisen julkaisseen pitkästä aikaa uuden sarjakuvan. Viimeisestä olikin vierähtänyt aikaa, Pupuankka yllättää (1999) oli muistikuvieni mukaan viimeisin julkaisu, jonka Hänniseltä olin lukenut.  Eikä Hä...

  Aino Sutinen on syntynyt samana vuonna kuin minä, 1983. Me olemme sukupolvea, joka on saanut elää henkisen kehityksen ilmapiirissä. Minun ensimmäinen mediamuistoni on Berliinin muurin murtuminen 1989. Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui pian tämän jälkeen, 1991. Olin silloin ensimmäisellä luokalla. Berliinissä järjestettiin vuosi vuodelta paisuvaa Love parade teknotapahtumaa. Oikeastaan jopa äitini hahmottaa historian kehityskaarena vaurauteen ja vakauteen. Hän syntyi sodan aikana ja näki lapsena viimeisen sotakorvauslaivan lähdön Neuvostoliittoon. Suomi on nämä vuosikymmenet kulkenut kohti materiaalista vaurautta ja samalla vapaus ja sivistys ovat lisääntyneet … välillä tuskallisen hitaasti, mutta kuitenkin lisääntyneet. Äitini on nähnyt homoseksuaalisuuden poistumisen rikoslaista ja naisten oikeuksien paranemisen. Minulle kehityksen askelmerkit ovat olleet tiettyjen intersektionaalisen feminismin peruspalikoiden nousussa yleispuheeseen, ehkä jälkeenpäin myös tasa-arvoisen avioli...

  Nyt on maailmankirjat sekaisin kun tartun vuoden aikana jo toiseen engelsmannien kielellä kirjoitettuun sarjakuvaan. No, hyvää se vain tekee, aivot raataa ja kalkkiintuminen on taas päivän kauempana… ehkä. Hahmotan suomalaisen sarjakuvakentän tiettyihin blokkeihin, en niinkään vastakkainasettelun kannalta, vaan siten, että on mahdollista hahmottaa ihmisten ja sarjakuvaskenen suhdetta tiettyjen kategorioiden kautta. Perusryhmä tekijöitä on ankkuroitunut vakiintuneeseen skeneen siten, että he käyvät isommilla ja osin pienemmilläkin sarjakuvafestivaaleilla (Tampere kuplii, Helsingin sarjakuvafestivaalit..), julkaisevat lähinnä tiettyjen sarjakuvakustantamoiden kautta (Asema, Zum Teufel, Suuri Kurpitsa…), toimivat ehkä Suomen sarjakuvaseurassa tai Sarjakuvantekijät ry:ssä ja ovat vähintään moikkailututtuja keskenään. Sitten on olemassa tekijöiden joukko, jolla on niin sanotusti muutakin elämää sarjakuvan ulkopuolella, heidän tiensä vain ajoittain leikkaavat tämän monomaanien kuolaava...

  Queeria folkloristiikkaa sarjakuvamuodossa? Kyllä kiitos! Jotenkin minulta huomaamatta Mitja Malin on julkaissut queerista kulmasta kuvattujen kansantarujen sarjakuvaversiointinsa ”Kivet kannot tähdet kuuta” vuonna 2021. Kiitos (taas!) asiansa osaavalle kirjaston henkilökunnalle, joka oli tämän nostanut esille hyllyn päätyyn! Malinin sarjakuvaa luonnehtii voimakkaasti selkeys. Dialogi on sopivan yksinkertaista, mutta samalla luontevaa. Lyhyet virkkeet asettuvat väljästi puhekupliin ja selkeys ulottuu kirjoitusfonttiin saakka. Sanattomasti etenevät kohtaukset eivät nekään hetkeksikään hämmennä, vaan etenevät varman, helppolukuisen sarjakuvakerronnan logiikkaa noudatellen. Kadehdittavan helpon oloista, mutta uskon, että tällainen iskevyys saavutetaan vain loputtoman hionnan kautta! Albumi koostuu kuudesta erillisestä tarinasta, joiden kunkin lopussa on aihetta ja termejä (esimerkiksi ”harakointi”, ”metsänpeitto” tai ”kalmanväki”) avaava infosivu. Infosivutkin on hiottu hämmästyttäv...

  Kun puhuin kansalaisopiston kurssilla ”Sarjakuvapäivät” -teoksesta eräs opiskelija muistutti, että sille tehtiin 2018 jatko-osa ”Vuoden sarjakuva”. Totta! Tällainenhan toteutettiin samaa menestysreseptiä käyttäen: kaksitoista sarjakuvapiirtäjää piirsi kukin kuukauden ajan sarjakuvapäiväkirjaa. Maailma oli muuttunut ja sarjakuvablogaaminen oli tässä välissä ehtinyt räjähtää massaliikkeeksi. ”Sarjakuvapäivien” ilmestyessä 2001 koko sarjakuvapäiväkirjan ajatus oli uusi ja tuore. Nyt 2025 kun Suomen sarjakuvaseura on arkistoimassa koko sarjakuvakuvablogit.com-sivustoa, voisikin sitten koostaa post-sarjisblogiajan kuvapäiväkirja-koosteen.   Joitakin hajanaisia nostoja ”Vuoden sarjakuvasta”. Tammikuun sarjakuvalla aloittaa Petteri Tikkanen. Hän tulee myöhemminkin palaamaan sarjakuvamuotoon, mikä kehitys ikään kuin huipentuu koronapäiväkirja Kovaan (2024), jossa jokainen päivä on piirretty wc-paperin palalle. Tässä Tikkasen päiväkirjailmaisu on kyllä esillä jo täydessä kukinn...