Verkkosilmä paperiin

  Nieminen ja Vehkoo palasivat viime vuonna yhteistyön pariin. Alla oli vuoden 2017 “Vihan ja inhon internet”, jossa ruodittiin verkkovihaa tietosarjakuvamaisella otteella. “Syntymän ja kuoleman kirja” sitävastoin ei ole tietokirja syntymisen ja kuolemisen historiasta ja nykyisyydestä (sellaistakin sarjakuvaa btw mielelläni lukisin), vaan ehta autofiktiivinen sarjakuvaromaani elämänvaiheesta, jossa isän menehtyminen kietoutuu oman lapsen syntymään.   Käsikirjoittaja-Vehkoo on osannut pitää tekstin määrän vähäisenä ja hyödyntää paljon myös sanatonta kerrontaa. Kuvaan luottaminen voi olla tekstin kanssa operoivalle käsikirjoittajalle vaikeaa, mutta tässä tapauksessa yhteistyö näyttää toimineen saumattomasti. Tarinan kaari pysyy hyvin kasassa, se on samaan aikaan banaali ja dramaattinen. Itse olisin kaivannut ehkä perusasetelman (syntymä hyvä, kuoleminen paha) pientä keikuttamista: Kuolema ei ole vain huono asia. Kuoleminen on aina varmasti ollut jännittävää, mutta nykymaailmassa...

  Tämän Labatutin Maniacin ympärillä on ollut jonkinmoista hypeä. Tarkastin asian, ja onhan tämä todella ajankohtainen romaani tekoälyaikaan putoavassa, singulariteettia kohti syöksyvässä maailmassa.   Faktaa ja fiktiota sekoittelevan romaanin keskushenkilö on von Neuman, fyysikko, jonka panos sekä atomiaseen että tekoälyn syntyyn on merkittävä. Kirja ei kuitenkaan ole romaani von Neumanista. Unkarilaisfyysikon kauttaan vain päästään teoksen keskeisimpiin aiheisiin ja kerronta irtoaa alussa ja lopussa hänestä elämästään tutkiakseen aihettaan muiden henkilöiden kautta. Kirjan varsinainen aihe on rationaalisen ja irrationaalisen suhde. Onko maailmassa merkitystä? Jos aivomme rakentavat siihen merkityksen, onko tuo merkitys vailla pohjaa, hiekalle rakennettu? Aihe on vanha. Lännessä on maailman nähty syntyvän hyvin perustavalla tavalla kaaoksen ja järjestyksen leikkauspinnasta. Babyloniasta meille periytyy kuva luojajumalasta surmaamassa kaaoksen lohikäärmettä, Tiamatia. Antiikis...

  Tässäpä kirja, joka on tarjonnut loistavaa vertaistukea ideaalien romahtaessa, kehon rapistuessa, voimien vähetessä ja omien vanhempien vanhetessa. Itselläni putoaminen keski-ikään on ollut nopea ja kuoppainen maantie. Kirjoittajat ovat tuttuun tyyliin aidosti hauskoja ja halki-poikki-ja-pinoon-rempseitä. Bullshit loistaa poissaolollaan. Tässä opuksessa he hetkittäin äityvät jopa syvällisiksi:  "Keski-ikäisyys on luonnollinen herkkyyskausi omien silmien taakse asettumiselle." Markkinointitiimiltä on selkeä virhe jättää "tyttö"-sana otsakkeeseen. Lähes koko sisältö koskee kaikkia kuviteltavissa olevia sukupuolia.  Lukija-oletus liikuskelee jossain keskiluokkaisen ja pienituloisen, kuitenkin työelämässä sinnitelleen välimaastossa. Rikkonaisella työuralla ja työttömyysjaksoilla kuorrutetun keski-iänkin eläjä kyllä tätä voi lukea, eikä mahdollisuuksien kaventuminen kirpaise (liikaa). Tämä on korkealaatuista, rehellistä self-helppiä. Suosittelen niille, joilla edes jos...