Saara Henriksson & Aino-Maija Leinonen: Tyttö sinä olet keski-ikäinen

 

Tässäpä kirja, joka on tarjonnut loistavaa vertaistukea ideaalien romahtaessa, kehon rapistuessa, voimien vähetessä ja omien vanhempien vanhetessa. Itselläni putoaminen keski-ikään on ollut nopea ja kuoppainen maantie. Kirjoittajat ovat tuttuun tyyliin aidosti hauskoja ja halki-poikki-ja-pinoon-rempseitä. Bullshit loistaa poissaolollaan. Tässä opuksessa he hetkittäin äityvät jopa syvällisiksi: 

"Keski-ikäisyys on luonnollinen herkkyyskausi omien silmien taakse asettumiselle."

Markkinointitiimiltä on selkeä virhe jättää "tyttö"-sana otsakkeeseen. Lähes koko sisältö koskee kaikkia kuviteltavissa olevia sukupuolia. 

Lukija-oletus liikuskelee jossain keskiluokkaisen ja pienituloisen, kuitenkin työelämässä sinnitelleen välimaastossa. Rikkonaisella työuralla ja työttömyysjaksoilla kuorrutetun keski-iänkin eläjä kyllä tätä voi lukea, eikä mahdollisuuksien kaventuminen kirpaise (liikaa).

Tämä on korkealaatuista, rehellistä self-helppiä. Suosittelen niille, joilla edes jossain määrin nelikymppisyys kolistelee tullessaan. Monia kirjan ajatuksia on omassa päässään jo pyöritellyt, mutta on todella helpottavaa, kun joku selkeästi lausuttuna ylöskirjaa tuntemukset ja liittää ne ikäkauteen. Me emme ole yksin tässä tuhoon tuomitussa taistelussa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Markku Salo: Orjalauluista hiphoppiin

Kuva
Pääsiäismatkallani itään minulla oli matkalukemisena Markku Salon Orjalauluista hiphoppiin - Mustan musiikin sielua etsimässä. Tälle en suo nyt varauksetonta hehkutusta, mutta olen iloinen että tämän luin: aivot ravitsivat tällä itseään ja otin suuntaa. Kyse on siis afrikkalais-amerikkalaisen musiikinhistorian analyysistä hengellisyyden, spiritualiteetin kannalta. Pääpaino on jazzissa ja bluesissa, ei suinkaan otsikossa mainituissa musiikkityyleissä, jotka nekin kyllä saavat omat lyhyemmät käsittelynsä. Ensin kriitillisesti. Salo ei ole loistelias kirjamittaisen tekstin tuottaja. Monet keinot, jotka viihdyttäisivät vaikka kolumnin mittaisessa tekstissä, tuovat löperyyden tuntua kirjaan. Kunnollinen kustannustoimittaminen olisi auttanut tässä. Mietin myös, miten valkoisen kirjoittajan pitäisi julkilausutusti jotenkin asemoida itsensä aiheeseensa kirjoittaessaan afrikkalais-amerikkalaisten kulttuurista. Toisaalta Salo antaa lainauksin monelle henkilölle ääneen puhua omasta kulttuurista...
Lue lisää

Aino Sutinen: Ajattelen Ukrainaa koko ajan

Kuva
  Aino Sutinen on syntynyt samana vuonna kuin minä, 1983. Me olemme sukupolvea, joka on saanut elää henkisen kehityksen ilmapiirissä. Minun ensimmäinen mediamuistoni on Berliinin muurin murtuminen 1989. Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui pian tämän jälkeen, 1991. Olin silloin ensimmäisellä luokalla. Berliinissä järjestettiin vuosi vuodelta paisuvaa Love parade teknotapahtumaa. Oikeastaan jopa äitini hahmottaa historian kehityskaarena vaurauteen ja vakauteen. Hän syntyi sodan aikana ja näki lapsena viimeisen sotakorvauslaivan lähdön Neuvostoliittoon. Suomi on nämä vuosikymmenet kulkenut kohti materiaalista vaurautta ja samalla vapaus ja sivistys ovat lisääntyneet … välillä tuskallisen hitaasti, mutta kuitenkin lisääntyneet. Äitini on nähnyt homoseksuaalisuuden poistumisen rikoslaista ja naisten oikeuksien paranemisen. Minulle kehityksen askelmerkit ovat olleet tiettyjen intersektionaalisen feminismin peruspalikoiden nousussa yleispuheeseen, ehkä jälkeenpäin myös tasa-arvoisen avioli...
Lue lisää

Petra Erika Nordlund: Tiger, tiger

Kuva
  Nyt on maailmankirjat sekaisin kun tartun vuoden aikana jo toiseen engelsmannien kielellä kirjoitettuun sarjakuvaan. No, hyvää se vain tekee, aivot raataa ja kalkkiintuminen on taas päivän kauempana… ehkä. Hahmotan suomalaisen sarjakuvakentän tiettyihin blokkeihin, en niinkään vastakkainasettelun kannalta, vaan siten, että on mahdollista hahmottaa ihmisten ja sarjakuvaskenen suhdetta tiettyjen kategorioiden kautta. Perusryhmä tekijöitä on ankkuroitunut vakiintuneeseen skeneen siten, että he käyvät isommilla ja osin pienemmilläkin sarjakuvafestivaaleilla (Tampere kuplii, Helsingin sarjakuvafestivaalit..), julkaisevat lähinnä tiettyjen sarjakuvakustantamoiden kautta (Asema, Zum Teufel, Suuri Kurpitsa…), toimivat ehkä Suomen sarjakuvaseurassa tai Sarjakuvantekijät ry:ssä ja ovat vähintään moikkailututtuja keskenään. Sitten on olemassa tekijöiden joukko, jolla on niin sanotusti muutakin elämää sarjakuvan ulkopuolella, heidän tiensä vain ajoittain leikkaavat tämän monomaanien kuolaava...
Lue lisää