Eeva Kilpi: Rajattomuuden aika
En ole koskaan tullut tarttuneeksi Eeva Kilven kirjoihin. Klassikoksi hänet toki tiesin. Sekin on joskus vähintään alitajuinen syy vältellä kirjaa. Myös Kilven maine evakko-kokemuksen sanoittajana oli minulle tuttu. Tämä “Rajattomuuden aika” -muistelmateos sijoittuu Kilven lapsuuteen ennen sodan syttymistä. Paitsi klassikoita, myös lapsuuskuvauksia olen usein vältellyt. Lapsuus elämänvaiheena on minusta tylsä ja nöyryyttävä: elämässä kiinnostavaa on yrittää ymmärtää ilmiöitä, lapsi tässä usein epäonnistuu ja vielä pahimmillaan ymmärtää oman lapsuutensa epäonnistumisensa syyksi. Donna Tarttin “Pieni ystävä” on yksi harvoista kiinnostavista lapsikuvauksista, siinäkin viehätys lienee ensisijaisesti kunnon Syvän Etelän kuvauksessa. Kilven “Rajattomuuden aika” kuitenkin veti minut mukaansa ja piti minua otteessaan. Syitä on parikin. Ensimmäinen on tietenkin Kilven loistelias kieli ja kyky elävään kuvaukseen. Toinen on, että tässä kirjassa hän koko ajan analysoi muistin toimintaperiaat...