Ville Ranta: Lähtökohtia karkumatkalle

 

Ville Ranta on kuin aikuisten Dav Pilkey, Koiramies-sarjakuvien luoja. Pilkey toimii hyvin lapsia piirtämään innostavana sytykkeenä. Rannan juttuja lukiessa minulle iskee aina tarve itsekin piirtää tai kirjoittaa päiväkirjaa tai istua ja reflektoida itseäni ja elämääni. Tietenkään en ole vapaan viivan armoitettu mestari, kuten Ranta, enkä siis puhu tuotoksesta, vaan puhtaasti tekemään innostamisen armolahjasta.

Osa innoituksesta on tietenkin sitä, että haluan väittää vastaan Rannalle. Minun elämän kokemiseni on niin erilaista, että tekee mieli tehdä kiistakirjoituksia. Mutta ei mennä siihen, jokainen kertoo taiteensa omasta kokemusvinkkelistään ja on vain kiinnostavaa ja oikein, että saa lukea jotain omasta kokemusmaailmasta eroavaa. 

Minulle Rannan sarjakuva-albumeista parhaiten ovat toimineet ne, jotka ovat lähinnä hänen blogisarjakuviaan: “Isi on vähän väsynyt”, “Viininjuojat” ja “Köyhän miehen Jerusalem”. Romaanimaisemmat “Kyllä eikä ei”-tyyppiset albumit ovat hyviä myös, mutta rakenteen ja rakentamisen esiin tuominen ja verhot päähenkilön (joka kuitenkin aina on Ville Ranta sala-asussa) edessä toimivat minulla vain hidasteena sarjakuvan henkeä tavoittaessa, kerrontaan heittäytyessä.

“Lähtökohtia karkumatkalle” on ensiksi mainittua lajia Rantaa: rakennettua, mutta päiväkirjamaisuuteen viittaavaa omakohtaista kerrontaa ilman historiallisen hahmon verhoa. Teemoina on ikääntyminen ja hyvä elämä kuoleman varjon laaksossa. Vapaa viiva soljuu upeasti, teksti on hyvin rytmitetty ja aiheetkin kiinnostavat. Mutta nyt pitää mennä kirjoittamaan omaa päiväkirjaa, nähdään!